Erittäin suuria määriä polttoaineita varastettu Länsi-Uudellamaalla

Lohjan, Vihdin ja Raaseporin alueilla on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut useampia rikoksia, joissa on varastettu suuria määriä polttoainetta joko ajoneuvosta tai muusta polttoainesäiliöstä.

Esimerkiksi Vihdissä anastettiin kerralla yli 5 000 litraa polttoaineita ja toisessa tapauksessa noin 1 000 litraa polttoöljyä kaivinkoneista.

Tapauksia yhdistääkin varastetun polttoaineen määrä: lähes jokaisessa varkaudessa polttoainetta on anastettu erittäin suuria määriä.

– Puhutaan sadoista, jopa tuhansista litroista polttoainetta, kertoo rikoskomisario Robin Huldén.

Vuositasolla Länsi-Uudellamaalla tarkasteltujen tapausten määrässä on syyskuussa nähtävissä huomattava piikki. Onkin tyypillistä, että tietynlaiset omaisuusrikokset toteutuvat ryppäinä.

Säilytä polttoaineet lukitussa ja mieluiten valvotussa tilassa

Tämän kaltaisten rikosten ennaltaehkäiseminen on haastavaa. On kuitenkin olemassa muutamia keinoja, jotka toimivat ennaltaehkäisynä ja helpottavat myös esitutkintaa.

Lue tästä muista polttoainevarkauksista.

– Suuret määrät polttoainetta tulisi säilyttää lukituissa tiloissa. Myös kameravalvonnasta on hyötyä, kertoo Huldén.

​​​​​​// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here