Autoilija, hyönteisten jäänteet kannattaa pestä heti pois!

Käynnissä olevan kesän aikana tullaan todennäköisesti monta kertaa vielä tilanteeseen, jossa elohopea lämpömittarissa kipuaa hellelukemien puolelle.

Vaikka lämpimistä säistä kannattaa ehdottomasti nauttia, ne voivat jossain tapauksissa tehdä hallaa autolle, muistuttaa Kamux Olarin automyyjä Matias Hautala.

Hautalan mukaan autot itsessään on tehty kestämään korkeitakin lämpötiloja, mutta tietyt paikat ovat helteille alttiita. Tällainen on esimerkiksi tuulilasi.

– Jos auton tuulilasissa on kiveniskemiä, voi nopea lämmönvaihtelu aiheuttaa halkeaman. Lämmönvaihtelua tulee, kun auto on auringonpaisteessa ja ilmastoinnin laittaa päälle puhaltamaan kylmää ilmaa. Myös naarmuinen ja kulunut tuulilasi voi vaikuttaa näkyvyyteen silloin, kun aurinko paistaa suoraan lasiin. Eli tällainen tuulilasi on syytä vaihtaa ajoturvallisuussyistä, Hautala listaa.

Hautala neuvoo tarkistamaan ennen hellekelejä myös renkaiden kulutuspinnan sekä ilmanpaineet, ilmastoinnin toimivuuden sekä nestepinnat.

– Väärät ilmanpaineet renkaissa aiheuttavat epätasaista kulumista sekä voivat vaikuttaa ajo-ominaisuuksiin. Lisäksi, jos autoa ei ole huollettu huolto-ohjelman mukaisesti, nestepinnat ovat väärät tai ilmastoinnin kylmäainetta on vähän, voi se vaikuttaa auton osien kestävyyteen.

Ethän jätä liiskaantuneita hyönteisiä pesemättä

Hautala muistuttaa kesäkeleillä myös auton pesemisen tärkeydestä. Monelle lieneekin tuttu näky esimerkiksi mökkimatkan jälkeen useiden maallisen matkansa auton runkoon päättäneiden hyönteisten jäänteet.

Houkutus jättää ne siihen ja pestä ”joskus myöhemmin” on ymmärrettävästi kova, mutta Hautala varoittaa, että silläkin voi olla seurauksia.

– Keulaan tarranneet hyönteiset kannattaa pestä pois mahdollisimman nopeasti. Hyönteiset voivat hellekeleillä ”palaa kiinni” auton maalipintaan, ja sen jälkeen niitä on melkein mahdotonta saada pois. Auto kannattaa muutenkin pestä säännöllisin väliajoin. Kesällä tehdään esimerkiksi paljon tietöitä ja uudesta asfaltista irtoava piki jää ikävästi kiinni autoon.

Tarkista nämä asiat autostasi hellekelien lähestyessä

  • Tuulilasin kunto: Nopea lämmönvaihtelu voi aiheuttaa halkeamia, jos tuulilasissa on kiveniskemiä. Likainen ja naarmuinen tuulilasi haittaa myös näkyvyyttä voimakkaassa auringonpaisteessa.
  • Ilmastoinnin toimivuus. Tämä on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin, sillä hellekelien iskiessä autokorjaamoissa voi olla ruuhkaa.
  • Renkaiden ilmanpaine. Väärät ilmanpaineet renkaissa aiheuttavat epätasaista kulumista sekä voivat vaikuttaa ajo-ominaisuuksiin. Helteellä renkaat kuluvat nopeammin kuin viileällä kelillä.
  • Nestepinnat. Väärät nestepinnat tai ilmastoinnin kylmäaineen vähäisyys voivat vaikuttaa auton osien kestävyyteen.
  • Yleinen puhtaus. Kova helle saattaa ”polttaa” esimerkiksi hyönteisten raadot kiinni autoon, jolloin niiden irrottaminen on huomattavasti haastavampaa.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän