MM-ralli ruuhkauttaa erityisesti Santasportin ympäristöä ja näkyy myös Rovaniemen katukuvassa

Tämän viikon lopulla ajettava MM-rallin osakilpailu Arctic Rally Finland näkyy Rovaniemen kaupunkikuvassa ja liikenne voi paikoin ruuhkautua, todetaan Rovaniemen kaupungin tiedotteessa.

Pääteiden liikennettä kasvattavat ralliautojen lisäksi Etelä-Suomen hiihtolomalaiset.

Koko tapahtuman kisakeskusta rakennetaan Lapin urheiluopiston Santasportin alueelle, jossa tulee varautua erilaisiin liikennejärjestelyihin ja uusiin kulkureitteihin. Joukkoliikenteeseen tapahtuma ei aiheuta poikkeuksia.

Santasportin kisakeskus sijaitsee Ounasvaaralla, vain parin kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta.

Alueelle tulee viikonlopun ajaksi 30 kilometrin nopeusrajoitus sekä liikenteenohjausta Hiihtomajantien ja jäähallin ympäristössä.

Tapahtuma-alueen rakentaminen on jo aloitettu. MM-ralliin osallistuvien tallien huoltoparkit tulevat sijoittumaan Lappi Areenan yllä olevalle parkkipaikalle, kun taas tapahtuman johto- ja mediakeskus sekä osa majoituksista sijoittuvat Santasportin tiloihin.

Rovaniemen kaupungin hallinnoima Ounashalli menee tv-tuotannon käyttöön, ja muita toimintoja on suunniteltu vietävän Lappi Areenalle.

Suurin vaikutus kylpylän, jäähallin sekä urheiluhallin asiakkaille on parkkipaikkojen rajallisuus sekä erilaiset kulkureitit, joista tiedotetaan myöhemmin.

Kisareitit syrjäisillä teillä

Ralli käydään ilman yleisöä eikä katsojia päästetä erikoiskokeiden varrelle. Poliisi ja Metsähallitus valvovat maastoliikennettä tehostetusti koko viikonlopun.

251 kilometriä käsittävä MM-osakilpailu kaasutellaan 26.–28. helmikuuta pääosin samoilla reiteillä kuin Tunturirallissa.

Erikoiskokeista Mustalampi on ainoa pätkä, joka ei ollut mukana tammikuun puolivälissä ajetussa rallin SM-sarjan osakilpailussa.

Rallin testierikoiskoe ajetaan perjantaina Rovaniemen Vennivaarassa. Sieltä autokunnat siirtyvät Kemijärvelle, jossa on vuorossa kahteen kertaan ajettava Sarriojärven erikoiskoe.

Lauantaina on kuusi erikoiskoetta: Mustalampi, Kaihuavaara ja Siikakämä. Nämä ajetaan kahdesti.

Kolmantena kisapäivänä eli sunnuntaina on vuorossa kaksi erikoiskoetta, molemmat Rovaniemen Aittajärvellä.

Vaikka varsinaiset kisareitit kulkevat syrjäisillä teillä, kaikki erikoiskokeille johtavat tiet suljetaan eikä yleisöä päästetä alueelle.

Poliisi toivoo kaikilta tienkäyttäjiltä maltillista ja ennakoivaa asennetta liikenteeseen historiallisena ralliviikonloppuna. Lue lisää “Seuraa rallia kotona”.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän